maanantai 15. huhtikuuta 2013

Matkalla: Mae Phim'sta Hanoihin

Melkein kahdeksan viikkoa Thaimaankodissa antaa mainion syyn laajentaa Aasian tuntemusta ja lähteä matkalle tutuilta alueilta. Samalla saa uusittua viisumin kätevästi. Olemme käyneet Etelä- ja Keski-Vietnamissa ja pitäneet, mutta pohjoinen ja Hanoi ovat olleet kokematta. Niin siis AirAsian siivin pohjoiseen.

Ensivaikutelma Hanoin vanhassa kaupungissa, Han Bac streetillä. Lämpötila oli yli kymmenen astetta alempi, kuin Thaimaassa ja mopot risteilivät kuin ampiaiset.

Aloitus oli epämukava: lähtö taksilla Mae Phim'sta klo 02:30, sillä kone lähti Don Muang'sta, Bangkokin vanhalta kentältä klo 06:45. Air Asian, tuon mainion halpalentoyhtiön koneet lähtevät BKK:ssa nykyään sieltä.

Matka kestää vain tunti nelkytviisi minuuttia joten olimme jo aamuvarhaisella Hanoissa. Hotellimme, Hanoi Essence Hotellin auto oli meitä vastassa ja hyvällä tuurilla saimme huoneenkin jo kymmeneltä. Tuota hotellia, joka johtaa Hanoin Trip Advisor reittausta on pakko kiittää: samanlaista jokaiseen yksityiskohtaan paneutuvaa palvelua ja henkilökohtaisuutta en ole kokenut missään, vaikka erityisesti Aasiassa hyviä hotellikokemuksia on ollut paljon.
Vaatimaton sisäänkäynti jonka takaa löytyy hotellimaailman helmi
Majapaikkamme oli Hanoin vanhojen kauppakorttelien sydämessä, jotka ovat kaupungin varsinainen päänähtävyys. Niinpä astuimme suoraan ovelta Hanoin ainutkertaiseen tunnelmaan, jostain luin, että Aasian suurista kaupungeista Hanoi on omaleimaisin ja kokemani perusteella tunsin samoin. Kaupungin siluetissa, jonka näkee myös vanhaa kaupunkia tallatessaan jos kohottaa katseensa katutason vilinästä, on ainutlaatuinen sekoitus paikallisuutta, tunnistettavaa pariisilaisuutta ja kiinalaisuutta.
Parhaiten voi tarkkailla kaupunkia ja sen vilinää, kun pysähtyy ravintolaan, ottaa alleen pienen muovituolin ja asettuu paikallisten tavoin katukivetykselle nauttimaan antimia. Mopoliikenne on Hanoissa ainutlaatuista. Toki se on sitä muuallakin Vietnamissa, mutta Hanoi, o'boy!

Hoan Kiem järvi
Hanoin keskellä on Hoan Kien järvi, jonka ympärille kaupunki kiertyy. Kiersimme järven sunnuntaiaamuna ja näimme aamuvoimistelijat, temppelivierailijat ja kauniit neidot ja hääparit, jotka kuvauttivat itsensä järven rannalla.


Cyclo-kuskit polkivat verkkaisesti ahtaita kujia mopovilinässä. Ne eivät selvästikään olleet katoavaa perinnettä.

Tärkeä hanoilainen juttu ovat kahvilat, niissä saa vietnamilaista paahtotuoretta kahvia, joka usein jauhetaan paikan päällä. Saa toki kaikenlaisia lajikkeita, niitä ostetaan laadun ja alkuperän mukaan. Kahvin kanssa tulee kyytipojaksi lasillinen laimeaa krysanteemiteetä.

Kolmisen päivää tallasimme Hanoin katuja. Emme käyneet Ho Chi Minhin mausoleumissa emmekä paljon muillakaan muistomerkeille. Kaupungin ja ihmisten katselu riitti.
Krysanteemityttö



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti