Matkalla Thaimaankodista 3: Mekong - Luang Prabang

Aikaa on jo vierähtänyt Mekong-seikkailusta puolitoista kuukautta, mutta se ei ole vielä jäänyt mielestä. Matkan jälkipuoliskon taitoimme kokonaan Laosissa. Pak Ben'n jälkeen matkasimme toisen päivän Mekongia pitkin, pysähtyen matkan varrella heimokylään ja Pak Ou'n kaksikerroksisille luolille.

Yövyimme DP Guesthouse'ssa, joka osoittautui ihan kelvolliseksi asumukseksi. Ja jokimatkan sekä - ei niin ihmeellisen - illallisen jälkeen, emme paljon muuta kaivanneet, kuin hyvää sänkyä ja rauhallista yöunta. Se onnistui hyvin.

Aamu Pak Bengissä oli kolea ja kuuman herkullisen ja paikallisen kahvin ääressä katsoimme hetken kylän aamutoimia ennen lähtöä laivallemme. 

Kylänmiehet aamulla Pak Bengissä

Aamu oli todella raikas ja tiesimme, että joella se vain raikastuu. Olin jo illalla lainannut laivalta fleece-peiton, jonka taittelin hupparin alle alusasuksi ja puin kahdet housut päällekkäin. Lisäksi kiedoin peiton hameeksi ja toisen viitaksi. Toimi! Näin varustautuneena voin nauttia täysin mielettömistä jokinäkymistä, jotka muuttuivat jylhemmiksi ja viidakkoisemmiksi, kun matka eteni.

Rinteillä oli usvaa koko aamupäivän, se hälveni vasta kun aurinko lämmitti ilman. Viidakko oli majesteettista ja vasta mökki vertauskohtana sai tajuamaan puiden koon.

Laivalla oli huippuhyvä ja erittäin paikallinen ruoka. Aamulla oiva kokkimme tarjoili meille erittäin paikallista ruokaa, se oli virallisten aterioiden välissä valmistettu, enemmänkin miehistön aamupala, mutta tarjoiltiin myös meille: mekongin kalaa banaaninlehdessä, tahmeaa riisiä, yrttichilitahnaa. Kun kapteeni aterioi, kokki-rouva ohjasi alusta.

Puolen päivän aikoihin vierailimme toisessa joenvarsikylässä, joka oli selvästi edellistä isompi. Sielläkin tunnelma oli ystävällinen ja mutkaton, verraton oppaamme rupatteli kyläläisten kanssa ja kertoi meille heidän elämästään ja tavoistaan.

Joen rannat ovat monin paikoin hiekkasärkkäiset ja niitä viljellään, kylät myös kaskiviljelevät ja se kuluttaa Mekongin alueen metsiä.

Vaikka kylä oli isompi ja siellä oli enemmän sähköistystä oli elämäntyyli hyvin yksinkertainen: pikkulapset kulkivat selässä, naiset kantoivat riisivakkoja, kanat, possut, koirat ja pikkulapset touhusivat savisilla pihoilla yhdessä. Tämä heimo kuulemma ei syönyt koiria - toisin kuin edellinen, jossa vierailimme, vaan käytti niitä metsästyksessä apuna.

Maissinjyviä jauhettiin vielä kotitarpeisiin jauhinkivillä.

Rouvat kyläkaupalla. Kylien rouvilla oli mielestäni kauniita tyylejä - huivi turbaanina päässä, isoja hopeakoruja ja lao-tyylisiä hameita, joihin on kudottu runsaita kuvioita tai ikatia. Ostin sellaisen hamekankaan!

Tämä rouva ei pistänyt pahakseen valokuvausta ja oli hyvin kiinnostunut lopputuloksesta.

Kylävierailun jälkeen ilma lämpeni ja kirkastui. Vaikka voisi kuvitella, että kaksi päivää joella tuntuu pitkältä, niin ei ollut. Viltit kuorimme yltä ja istuimme keulaan heiluttamaan jalkoja virran yllä ja haistelemaan tuulta. Se oli todellista matkan tuntua!

"Ei joka päivä näekään taloa lipumassa Mekongilla", tuumasi brittiläinen kanssamatkustaja, kun ohitimme tämän aluksen.

Luang Prabang - Laosin helmi

Viivyimme Luang Prabangissa neljä yötä. Luang Prabang on yksi Kaakkois-Aasian tärkeimpiä uskonnollisia keskuksia. Sen lisäksi Laosin kuninkaallisen hovin vaikutus ja ranskalaisten läsnäolo sekä uhkea, subtrooppinen Mekongin luonto ja eristäytyneisyys ovat muodostaneet siitä ainutlaatuisen kokonaisuuden. Luang Prabang on ihanimpia paikkoja joissa olen käynyt, haluan sinne uudestaan. Se on maailmanperinnön kaupunki vuodesta 1995, mikä on saanut turistit loytämään tähän kaukaiseen kohteeseen. Vaikka turisteja oli suhteellisesti paljon, ei voi kuitenkaan sanoa, että liikaa. Tunnelma oli rento, rauhallinen ja ystävällinen.

Välimerrellinen tunnelma yhdistettynä ainutlaatuiseen Laos-Mekong-tunnelmaan, jotain ainutlaatuista.

Kaikkialla kohtasi ainutlaatuinen yhdistelmä budhalaisuutta, eurooppalaisuutta ja aasialaisuutta

Lunag Prabang on sopivan kokoinen kaupunki kulkea jalkaisin. Muuta viihdettä ei matkailija oikeastaan tarvitse; joka askeleella on kaunista katsottavaa ja loistavaa ruokaa ja juomaa on tarjolla aina kun sitä tuntee tarvitsevansa.

Luang Prabang sijaitesee kahden joen, Nam Khanin ja Mekongin haarukkassa. Kaupunkia ympäröivät korkeat joentörmät, majesteettiset vuoret ja sakea viidakko.

Tamarind-ravintola oli paikallinen fine dining elämys. Kävimme päivällä drinkillä ja varasimme illaksi pöydän. Juoma oli ravintolan omaa lao-laoa, josta oli tehty erinomaisia maustettuja versioita. Lasissa lao-lau-limetti-hunaja-cocktail.

Illallisella söimme sitruunaruohon sisään puserrettua kana-mausteseosta ja inkiväärihillolla, pähkinäistä kurpitsaa, grillattua puhvelia ja tahmeaa riisiä.

Hotellille kävellessämme Luang Prabang näyttäytyi entistäkin taianomaisempana. Meille Thaimaan asukkaille ilta oli viileä.

Koska Luang Prabang on Laosin hengellinen keskus ja teppeleitä on pienellä alueella kymmeniä, näkyy oransskiaapuisia munkkeja, erityisesti noviiseja, kaupungilla paljon.

 Laosilainen erikoisuus temppeleissä ovat avonaisissa katoksissa olevat valtavat temppelirummut. Noviisit soittivat niitä pienempien rumpujen ja sympaalien säestyksellä. Isoa rumpua soitti aina kaksi noviisia ja soittajaa vaihdettiin rytmin keskeytymättä ja nuoren miehen työtä se olikin - selvästi myös kova ruumiillinen suoritus! Rummutuksen kumea rytmi saa ihokarvat kohoamaan ja soittajien liike on tanssinomaista. Rummutus kutsuu ihmisiä rukoilemaan aamuin ja iltapäivisin.

Iltapäivän rummutushetki. Rumpukatoksen ulkopuolella oli vielä useita symbaalien soittajia.

Hotellimme Maison Dalabua oli lummelampien ja vehreän kasvillisuuden keskellä oleva taloryhmä. Se oli kelpo hotelli mutta erityisen siitä teki ympäristö ja kolmen matkantekopäivän jälkeen osasimme varmasti nauttia siitä. Aamiainen oli erinomaisen ranskalais-aasialainen, erityinen kunniamaininta pilven kevyille kakuille ja sitruunaruohoiselle patelle.

Seikkailua hotellin alueella! Talot oli raknennettu lummelampien päälle paaluille tai lampien reunoille. Aamiaisravintola sijaitsi omalla saarellaan.

Maison-Dalabuan lumpeet

Siirtomaatyylisiin taloihin oli tehty toinen toistaan houkuttelevampia hotelleja. Oudon yksityiskohdan muodostivat sirppi ja vasara- liput, joita näki monin paikoin.

Ravintolan terassi on tehty toiselle puolelle katua. Tungosta ei ole.

Suosittu nähtävyys Luang Prabangista käsin on Kouangxi vesiputoukset, noin 25 km Luang Prabangista. Teimme matkan tuktukilla, jonka nappasimme kätevästi suoraan hotellin edestä, hinta oli muistaakseni 200 000 kipiä ja tuntui olevan vakio, keneltä sitten kysyimmekin. Itse kyytikin oli mukava, tuktukista käsin näimme kaunista laosilaista maaseutua.

Vesiputouksilla saattoi tehdä parin tunnin kävelyretken, joka kiipesi aina ylöspäin aina vuoren harjalle, josta putous lähti. Ilmeisesti olisi voinut tehdä kierroksenkin, mutta palasimme takaisin samaa reittiä, kuin tulimme. Vesi oli mineraalipitoisuutensa takia turkoosia ja putous oli porrasmainen ja hyvi kaunis.

Turkoosia vettä pilvisenä aamupäivänä. Miltä se mahtaakaan näyttää auringonpaisteessa!

Vesiputouksille kiivetessä ohitimme "moon bear" - karhujen pelastuskeskuksen. Näitä kaakkoisaasian yleisimpiä karhuja kohdellaan julmasti juoksuttamalla elävien karhujen sappinestettä ja vangitsemalla hirvittävissä oloissa erityisesti Kiinassa ja Vietnamissa. Keskuksen karhut on pelastettu ja elävät keskuksen viidakkoisissa oloissa kohtuullise´n hyvältä vaikuttavaa elämää.

En tiennyt, että karhutkin tykkäävät kiikkua!

Taukotytöt

Illan hämärtyessä ei kaduilla ollut tungosta. 

Matkamme kesti yhteensä seitsemän päivää. Päällimmäiseksi jäi ajatus, että seuraavakin retkemme suuntautuu Laosiin. Lensimme Luang Prabangista Bangkokiin ja Lao Airwaysin koneessa tutkin matkailumainoksia - minne seuraavaksi. Vientianeen ja jonnekin...

Matkalla Thaimaankodista 2: Mekong Huay Xai, Pak Beng

Matka jatkui aamulla seitsemältä. Hotellin auto kuljetti meidät raja-asemalle Thaimaan puolelle, jossa vaihdoimme dollareita viisumin ostoon Laosin puolella. Hinta oli edullisempi dollareilla kuin Thaimaan batheilla. Ja sitten odottamaan kirkkaassa ja kylmässä aamussa bussikuljetusta rajasillan yli Laosin raja-asemalle. Kylmä sää tosiaan yllätti! Arvelin, että lämpimämmille vaatteille saattaa olla tarvetta matkan aikana ja olin oikeassa. Niitä vaan ei ollut mukana.

 

Rajanylitys ja viisumeiden osto, sekä rahan vaihto Laosissa batheista kipeiksi sujui joustavasti. Olin ostanut Laivamatkan Mekong Smile Cruise matkanjärjestäjältä, joka osoittautui palveluiltaan ja järjestelyiltään mainioksi. Meitä oli vastassa paikallisoppaamme, joka oli mukana koko matkan ja herra matkatoimiston omistaja. Heidän avullaan selvisimme  hiukan konstikkaista rajamuodollisuuksista varsin sujuvasti.

 

Rajalta oli lyhyt matka Huay Xain slow boat -rantaan, josta lähtivät tavalliset paikallisveneet ja turistiveneet. Meidän veneen lisäksi näin toisenkin turistiveneen, joten aika hiljaista on täällä vielä turistiliiketoiminta. Täältä alkoi kaksipäivää kestänyt jokiseikkailumme.

Huay Xain laivaranta. Kanat ja kukot aina mukana.

Slow boatit ovat pitkä ja avoimia aluksia, joissa takana on moottori, miehistön tilat (miehistö asuu niissä useampipäiväisillä matkoilla). Nimestään huolimatta vene kulkee alavirtaan jopa 16 solmua tunnissa. Joki on erityisesti matalan veden aikaan - joka nyt tammikuussa on - syvän kanjonin pohjalla ja virtaus on välillä kova, samoin ilmavirta.

Slow boatit odottavat matkustajia.

Joki voi korkean veden aikana olla jopa kymmenen metriä korkeammalla. Tosin Kiinalaiset ovat rakentaneet patoja yläjuoksulle ja se on pysyvästi vaikuttanut veden korkeuteen. Välillä joki kulki karikkoisena ja virtaus oli lähes koskimainen, veneen kuljettajan oli todella tunnettava reittinsä ja osattava aluksensa.

Kalastajia ja joenvarsikylien asukkaita näkyi harvakseltaan.

Joki halkoi sademetsäerämaata, jossa elää suunnaton villieläin-fauna. Näimme norsuja rannassa, ne tosin saattoivat olla myös työeläimiä, viidakossa on orankeja ja tiikereitä, lukematon määrä erilaisia apinoita sekä äärimmäisen harvinaisia peuraeläimiä. Alueen vuoristolaisheimot syövät kaikkia eläimiä, joita metsästetävät ansoilla.

Myötävirtaan! Onneksi veneemme oli varustettu suurella määrällä värikkäitä vilttejä, joilla pakkasimme itsemme lämpimiksi.

Teimme molempina päivinä pysähdyksen vuoristolaisheimon kylään. Laosissa on laskettu olevan 48 eri etnistä ryhmää ja vuoristossa elämä on vielä äärimmäisen yksinkertaista, moneen kylään ei ole edes sähköä. Oppaamme oli hmong-mies, joka oli opiskellut Luang Prabangin ja Vientianen yliopistoissa, mutta palannut kotikylään ja toimi oppaana. Hän oli loistava paikallisopas ja kertoi myös kursailematta omasta tarinastaan ja päättyneestä avioliitostaan lao-naisen kanssa varoittavana esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, kun ei noudata esi-isien perinteitä kuten järjestettyä avioliittoa ja ryhtyy sooloilemaan.

 

Rantauduimme käydäksemme Hmong-kylässä-

 

Turistit tuovat pientä tulonlisää kyläläisille. Kylän keskellä oli lipas jonka rahoja käytettiin lasten koulunkäynnin avustamiseen. Kaupustelijoita tai kerjääviä lapsia emme tavanneet. Kylä eli arkeaan ja me kuljimme kylän läpi.

Malaria on alueella suuri ongelma ja lapsikuolleisuus alueen kylissä on ollut suuri. Laosin valtio, Unisef ja WHO ovat tehneet neuvonta ja avustustyötä - koskien hyttysverkkojen käyttöä, asumusten sijaintia ja hygieniaa ja onnistuneet parantamaan tilannetta aivan viime vuosina.



Nuoria äitejä



Uteliaat kasvot ikkunassa.

Saimme kokea vieraanvaraisen hetken, kun kylän miehet tarjosivat meille savustamaansa - erinomaista- puhvelia ja lao-lao ryypyn. Hetki oli aidon ystävällinen ja luonteva.

Puhveli savustui vartaissa. Se maistui savustetulta riistalta, todella herkullista.

 

Vähän aikaa sitten puhvelin päätä koristivat nämä sarvet.



Lao-lao, joka tässä kylässä oli lähes parasta maistamaamme.

 Matka jatkui lämpimämmissä tunnelmissa. Maissa käydessä oli yllättävää huomata, että sää oli erittäin lämmin.

Veneellä tarjottiin täydellinen lounas. Teetä, kahvia ja hedelmiä oli koko ajan tarjolla. Lisäksi kokkimme pyöräytti iltapäivällä kuumat ranskalaiset perunat, jotka maistuivat Mekongia matkatessa erinomaisilta!

Maisemaa ei voinut lakata fiilistelemästä. Vaikka taitoimme matkaa kaksi päivää, ei aika tullut hetkeäkään pitkäksi.

Tuulitakki olisi tehnyt terää.

Ennen auringon laskua rantauduimme Pak Bengiin, jossa yövyimme. Onneksi selvitin meille parhaan mahdollisen majapaikan. Matkakumppanimme, englantilainen pariskunta eivät olleet yhtä onnekkaita vaan hytisivät meluissa luukussaan aamua odottaen.

Pak Beng on paikka, jossa vuoristoheimo on vuokrannut maansa "liikemiehille", jotka ovat pystyttäneet majapaikkoja Mekong-matkalaisten tarpeisiin. Siinä kaikki. Itse kylä on siirtynyt törmästä ylös. Ehdimme juuri ja juuri käydä paikallistorilla, lämmintä vaatetta oli turha kuvitella kylältä ostavansa. Sen sijaan ostin antiikkisen opium-piipun.

Tässä seurueemme paikan parhaassa ravintolassa drinksulla. Hmong-opas, Masa ja englantilaispariskunta, jotka olivat matkustajina kanssamme.

Nostimme maljan Mekong-seikkailulle Lao-laolla. Masa kumosi juoman, muut emme siihen pystyneet. Mitään vakavia seurauksia ei kumoamisesta ollut.