torstai 11. syyskuuta 2014

Liikuminen Mae Phim'ssa - sivuvaunumopolla, polkupyörällä, autolla ja julkisilla kulkuneuvoilla

Mae Phimi'ssa on ihanaa kulkea rantaa edes takaisin, mutta usein ei jaksa taivaltaa omin jaloin. Päiväsaikaan on kuuma, vaikka tuuli mereltä puhaltaakin kivasti. Sitäpaitsi pitää päästä kauppaan, kylälle. ulos syömään, sinne ja tänne. Liikenne on vasemmanpuoleinen, se kannattaa pitää mielessä liikkuu miten hyvänsä, vaikka jalan - ja erityisesti jos liikku jalan.

Aina löytyy tarkoitukseen sopiva menopeli helposti, jos moottoriajoneuvoa halajaa, kannattaa korkeasesongin aikana sellainen varata jo ennen matkaa. Talossamme on kaksi polkupyörää - yksi naisten ja yksi miesten mallia. Niillä pärjää ihan kivasti kylän kauppareissun ja ennen kuin päivä yltyy kuumaksi, voi pyörällä hyvin heittää kuntolenkin ja katsella maalaismaisemaa sisämaassa: kaunista ja rauhallista. 

Phawenee Spa on niin lähellä, että sinne käveleekin helposti, mutta polkupyörällä vielä helpommin.
Kätevin kulkuneuvo perheen kanssa ja muutaman viikon matkalla on sivuvaunullinen mopo.  Sillä ajelee kauppa- ja ravintolamatkat ja hurauttaa myös Mae Phim Beach'ia etäämmille rannoille kuten CocaCola Beachille. Moottoriajoneuvon kuljettajalla tulisi Thaimaassa olla kansainvälinen ajokortti ja moottoriajoneuvon luonnollisesti vakuutettu. Jos kansainvälistä ajokorttia ei ole ja poliisi sitä kyselee, selviää tilanteesta pienillä sakoilla.  Kypärä on syytä pitää päässä, vaikka vauhti ei ole kova. Mopon kuljettajalla se on pakollinen, mutta kyydittävillä ei. 

Kylätietä on kiva ajella sivuvaunumopon kyydissä, erityisesti, kun on erinomainen kuski.
Kiva ja halpa paikallinen kulkuneuvo on song taew, lavataksi. Kyyti on edullista, kuten kuvasta näkyy. Hinnat olivat viime kesänä samat - kuva on vanhempi.


Lavataksilla pääsee Ban Phe'n, Rayongiin ja toiseen suuntaan ajaessa Ban Kram'n kylään, jossa on mm. "Big Tree Market". Kyyti Rayongiin saattaa vaatia kärsivällisyyttä, sillä ainakaan suuren puun päätepysäkiltä autot eivät lähde aikataulun mukaisesti, mutta kuitenkin noin pari kertaa tunnissa. Ruuhka-aikaan saattaa auto olla tupaten täynnä, onneksi tuuletus on hyvä paitsi sateella, kun sivujen muovit on laskettu alas suojaamaan matkustajia. Jos song taew on kovin täynnä, matkustajia seisoo myös takatasanteella, se on yleensä nuorten miesten osa.


Thaimaankodista jaksaa juuri ajella mopolla Ban Phe'hen, jonne on matkaa reilut parikymmentä kilometria. Siellä saattaa olla vilkastakin, mutta heti rantakadulta sisämaahan päin on hiljaisia katuja, joilla on värikkäitä kauniita taloja ja pieniä kauppoja.
Pidempää matkaa taittaessa voi kulkea bussilla tai vuokrata auton kuljettajalla tai ilman Quality Voyagelta. Ei ole kauhean kallista käytää kuljettajaa, päivämatka henkilöautossa Pattayalle maksaa 2200 thb eli viitisenkymmentä euroa.


Ja sitten on tietysti bussit, joita kulkee tiheästi ja joista monet ovat tosi hienoja. Kaikkein komeimpia kaksikerroslaitoksia sanotaan VIP-busseiksi ja niissä on todella mukavaa matkustaa pitkiä matkoja. Rayongista pääsee VIP-bussilla vaikkapa Chiang Maihin. Kyyti kestää yön yli ja maksaa 1000thb. Ja thaimaalaisessa bussissa on aina bussiemäntä, joka jakaa matkan alkajaisiksi keksipaketin ja pullon vettä.

maanantai 4. elokuuta 2014

Mae Phim'n paras hedelmätiski

Thaimaassa haluan syödä tuoretta - hedelmiä, vihanneksia ja kalaa. Kalaruuasta on tullut jo kirjoiteltuakin, mutta mistäpä Mae Phim'ssa saa parhaat hedelmät? Vastauksia on monta: tienvarren kojuista, joissa paikalliset myyvät oman pihansa tuotteita: banaaneja, kookoksia ja monenmoisia sesonkihedelmiä, joiden nimiä en edes tiedä. Sitten on tietysti "Ison puun markkinat" sunnuntaisin ja tiistaisin, Sunton Phu'n monumentiltä samaa tietä eteenpäin - maamerkkinä arvattavasti iso puu, todella iso.

Paras valikoima on kuitenkin Ban Kram'n hedelmäkauppiaalla ja laatu on varmasti kohdallaan.


Kauppa tulee vastaan vasemmalla puolella tietä seuraavin ajo-ohjein mopolla, sivuvaunullisella tai fillarilla, tyyli on vapaa:
  • Käänny SeaBreeze'sta tullessa rantatietä vasemmalle
  • Aja kylän läpi ja aina Sunton Phu'n liikenneympyrään
  • Käänny ympyrästä takaisin, ohita matkamuistokojut ja siinä se on - hedelmämiehen yltäkylläinen koju. Voit tietysti jättää liikenneympyrän väliin ja karauttaa tien poikki taikkulaisittain jos hoksaat kojun vastakkaisella puolella.

Duriania, ei nappaa meikäläisellä, mutta kivan näköisiä
Monenlaisia banaaneja, eri muotoisia ja sävyisiä

Mangosteeneja, longaaneja, mangoja, dragon fruitia, melooneita, papaijaa, erilaisia sitrushedelmiä sekä useita tuntemattomia lajikkeita,...

Ystävällinen, hyvä palvelu. Ananakset saa leikattuina mukaan, usein maistiaisia pussiin.

Erittäin taitavasti sujuu leikkaaminen, ei tarvitse itse suhrata.
 Blogaajan aamiais-smoothie tänä aamuna sisälsi banaania, papaiaa, mangoa, ananasta, vesimelonia ja kookosta. Ei voi olla parempaa!

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Thaimaankoti ja kukkiva puutarha odottaa meitä kesällä

Kesälomakausi on parhaimmillaan Suomessa. Helsinki hiljenee ja lomalaiset siirtyvät kesämökeille. Niin mekin aiomme tehdä, joskin vähän kauemmas. Thaimaankoti on ollut monena kesänä loistava kesäkotimme. Odotan sitä jo kovasti.

Odotan siltä samanlaisia asioita, kuin kesäkodilta Suomessakin ja myös erilaisia. Eniten odotan  puutarhan jälleennäkemistö: kesällä sataa ja on kuuma, puutarha on rehevimmillään. Koskaan ei tiedä, mikä on menestynyt ja mikä kärsii tai on kuollut kokonaan. Puutarhanpito on ollut kokeilua, onnistumisia ja epäonnistumisia.

Kaksi vuotta sitten heinäkuussa otettu kuva Thaimaankodin puutarhasta. Limetti teki silloin paljon hedelmiä. Kun lähdimme viimeksi huhtikuussa, ei puussa ollut kukan kukkaa - ei siis hedelmiäkään odotettavissa.
Tupsulatvaiset palmut, jotka kasvoivat huonosti terassin edessä on korvattu bougainvilloilla. Niiden kukinta-aika ei ole kesällä, ne voivat jopa pudottaa lehtensä. 
Hibiscucset ovat ihania, mutta ne eivät ole menestyneet kovin hyvin. Niihin tulee jatkuvasti ötököitä, jotka herkuttelevat lehtien versoilla.
Odotan tietysti paljon muutakin: grillausta perheen kanssa iltaisin - kalaa, kanaa ja kyytipoikana salaattia, ajelua skoballa maaseudun kyläteitä. Aitoa tunnelmaa löytyy heti kun lähtee liikenteeseen ja poikkeaa pikkuteille.

Maaseudun rauhaa ja laiduntavia puhveleita. 
Ja tietysti odotan että saan syödä thaimaanherkkuja, aina tuoreita, raikkaita, makeita, ihania... Kesällä torilta voi löytää mangosteen-hedelmiä. Ne ovat ehkä vähän nektariinin makuisia, ihania vitamiinipommeja. Ja tietysti kaikkea muutakin hyvää on tarjolla tienvarsien kojuissa, toreilla  ja pihalle laitoin lähtiessäni italialaisen basilikan viereen korianteria.. Nam!

Mangosteen on oudon näköinen , mutta paksun tumman kuoren alla on kirkkaanvalkoinen, lohkoinen hedelmä.





keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Mae Phim'ssa on rauhallista - Thaimaan levottomuuksista varoitetaan

Suomen suurlähetystön sivustolla Facebook'ssa  kehoitetaan suomalaisia välttämään kaikkia mielenosoituksia maassa - onhan poikkeustila ja juuri on kumottu öinen ulkonaliikkumiskielto. Niinpä matkalaisen kannattaakin välttää Bangkokin ruuhkat näinä aikoina ja suunnata rauhallisempiin maisemiin: Mae Phimiin.

Tequila Sunrise -ravintolan rantapöydässä on rauhaisaa auringolaskun aikaan, ja muulloinkin
Vaikka armeija on julistanut Thaimaahan poikkeustilan ja ottanut vallan, ei se ole suuremmin vaikuttanut turistien lomailuun - Suomen suurlähetystö tiedottaa FB-sivuillaan alueista, joilta on hyvä pysyä poissa.

Vuonna 2010 keväällä suurten mellakoiden aikaan olimme Bangkokissa reilun viikon - liikuimme vapaasti, emmekä juuri seurannaat tiedotusta eri alueiden tapahtumista. Niinpä poikkesimme myös Siam Squeare'lla jonne punapaitojen pääleirit olivat majoittuneet jo pitkään. Tunnelma ei ollut uhkaava, mutta poikkeuksellinen. En tosin neuvo ketään toimimaan samoin, parempi olla varovainen. Mutta vaikka tunnelma ei ollut uhkaava, ei Bangkok ollut innostava kuten yleensä- hotellin respassa juteltiin, minne kannattaa kaupungissa suunnata.

Victory Monument Square, jonne mielenosoitukset ovat tänä keväänä keskittyneet, katsottuna taivasjunan sillalta
Siam Square Bangkok
Mae Phim'in tai Rayongin seudulle levottomuudet eivät ole levinneet. Rayong'n maakunta, jossa Mae Phim'kin sijaitsee on Thaimaan kehittyneintä - ja vaurainta - aluetta. Tässä voi piillä syy siihen, ettei mieltä osoiteta ja mellaikoida, varallisuus on luonut myös vakautta. Heinäkuussa 2011 Hesarin pääkirjoituksessa valotettiin Thaimaalaista vastakkainasettelua. Asetelmat eivät ole tästä muuttuneet - ja kun vaaka kallistuu toisaalle - tällä kertaa keltaiseen suuntaan - ovat kaduilla punapaidat.

Nyt on turistialueiden ulkonaliikkumiskielto purettu. Mae Phim'ssa siitä ei ollut suurta haittaa aluanalkaenkaan, yöelämä kun ei siellä ole järin vilkasta.






lauantai 19. huhtikuuta 2014

Songkrania juhlimassa

Suomessa vietetään parhaillaan pääsiäistä, mutta meilla toivutaan vuoden suurimmasta juhlasta, thaimaalaisesta uudesta vuodesta eli songkranista.

Naapurukset Jeanette, Umi, Vinski & Masa ovat päässeet suojaan Seabreeze'n seinien sisään.
Songkrania vietetään noin kolme päivää ja se alkaa virallisesti 13.4.
Kunnon vesiase on valttia!

Songkrania kutsutaan myös vesikarnevaaliksi ja sitä se tosiaan on. Meno on riehakasta, mutta aina iloista. Jos kulkee juhla-alueella, joka täällä Mae Phim’ssa on rantatie ja jota ajetaan ympyrää sisämaan kautta, ei voi välttyä täydelliseltä kastumiselta. Happy-happy-laki-laki huudetaan farangille ja samalla lapataan vettä päälle kaikin mahdollisin välinein: letkuin, kipoin, napoin, ämpärein ja super soker’in. Talkista ja vedestä on tehty velliä, jota lääpitään vastaantulijoihin. Jos joudut tai pääset songkran mylläkkään, on turhaa taistella vastaan.



Viisi vinkkiä, joilla selviydyt songkranista ja nautit siitä


1. Suojaudu: hanki super soker – vesipyssy, jossa on suuri säiliö täynnä vettä. Anna mennä! Jos sinut kastellaan, anna takaisin samalla mitalla.
2.Suojaa kamera ja puhelin vedenpitävällä kuorella. Vettä tulee niin paljon, että käytännössä on sama kuin uisit tavaroinesi. Vaikka laukkusi olisi vedenpitävää kangasta, se ei riitä jos siinä on vetoketju.
3.Laita sopivat vaatteet ja uimapuku alle. Sopivat vaatteet tarkoittaa sitä, että ne saavat mennä pilalle, samoin kengät.
4. Vältä suuria teitä, niillä voi meno yltyä villiksi, ja liikenneruuhkat muodostua melkoisiksi.
5.Jätä arvotavara kotiin. Karnevaaliriehassa häviää helposti yhtä sun toista.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Mae Phim Beach – meriruokaa rantatuolissa

Taloltamme on vain parisensataa metriä merenrantaan. Pieni kävely rantaa kylälle päin ja saavutaan beachn rantaelämän keskukseen. Rantaluolit, jotka reunustavat beach’ia kuuluvat aina jollekin ravintolalle. Jos ostaa jotain, saa niissä istua ilmaiseksi.

Esteetön merinäköala rantatuolista

Ravintolat ovat kojuja, joissa ruoka tehdään ulkosalla. Tarjolla on rayongilaista aitoa thai-meriruokaa parhaimmillaan: grillattua, keitettyä ja wokattua. Ruoka on ollut aina huipputuoretta. Aamulenkillä näen, kuinka ravintolat valmistautuvat päivään: vihannesauto tuo päiväntuoreet vihannekset, jääauto tuo jäätä kylmäsäilytykseen, kalat haetaan torilta tai joskus näkee kalastajan tuovan jotain. Ruoka valmistetaan aina asiakkaan tilauksesta, mikään ei seiso valmiina.


Pikapaistetut vihannekset

Tom Yam Talay

Viikonloppuisin näkee myös väkeä Bangkokista, heidät erottaa kyllä joukosta. Rannan ravintoloihin tullaan syömään kaukaakin, thaimaalaisittain ei rantaravintolassa syöminen ole halpaa lystiä, vaikka meidän kukkaroa hinnat eivät rasita liikoja. Kokonainen uppopaistettu tai höyrytetty kala maksaa n. 400thb, erilaiset rapuannokset 150-250 thb, tom yam keitto (josta riittää usealle) n. 250 thb. Nuudeliruoat ja paikalliset salaatit (som tum thai) ovat edullisia. Rantaravintoloissa ruoka on aitoa taikkua ja voi olla hyvinkin tulista – kannattaa mainita ettei halua liian tulista (little bit spicy) – se aina yleensä ymmärretään.

Iloiset kokit Mae Phim Beach'n rantaravintolassa

Siistiä

Nam Prik - tulinen kastike moneen käyttöön

Rantaruokailun hurmaan kuuluu se, että samalla tullaan myös pitämään hauskaa meressä, lukemaan aurinkovarjon alla ja katselemaan iloista menoa. Rantatuolissa chillaten voi viettää koko päivän, ja jos olo käy liian kuumaksi, voi talsia tien toiselle puolelle Phawenee Spa’han hierontaan. Rantatien toisella puolella on makean veden suihkuja ja vessoja, joista joutuu maksamaan muutaman bathin. Uimarenkaan voi vuokrata 40thb:n päivähintaan.

Kaiken ikäiset voivat nauttia merestä uimarenkaan kanssa!


sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Phawenee Spa on ihana hierontapaikka Mae Phim'n rantatiellä

Yksi ylellisyys, johon kaikilla turisteilla on varaa Thaimaassa ja Mae Phimissa on hieronnassa käyminen. Pienen kävelymatkan päässä on suosikkihierontapaikkani: Phawenee Spa, Massage for Health. Paikka löytyy helposti: Seabreezen portista ulos ja rantatielle Buffalo Bill -ravintolan kulmaan, käännös vasempaan kohti Mae Phim'n kylää ehkä noin kilometrin verran. Ja siinä se on heti Sunshine-barin jälkeen: Phawenee Spa, Massage for health. Phaweneelle voi poiketa vaikka suoraan rannasta auringonoton päälle.

Liikehuoneisto on Spassa työskentelevien naisten itse bambusta rakentama. Siinä on mielestäni omalaatuista kauneutta. Ympärillä on vehreä puutarha, jonka antimia tarjoillaan hieronnan jälkeen virkistykseksi asiakkaille.

Massage for health palvelulupaus pitää. Saatavana on thai-hieronnan lisäksi erilaisia aromaterapioita ja yrttihoitoja. Hierojat ovat tyyliltään erilaisia ja kun käy useammin, löytää mieleisensä.

Sympaattiset hieroja-leidit tauolla rakennuksen edustalla. Pidän erityisesti Phawenee Span ilmapiiristä, se on rauhallinen mutta iloinen ja tavoitteena on aina tehdä asiakkaalle paras mahdollinen hieronta. Kaikki hierontakerrat ovat hiukan erilaisia, mutta täällä tehdään aina ammattitaitoista työtä.

Rentoutunut asiakas istuu hetkeksi hieronnan päätteeksi ja saa nautittavakseen kupin punaista, makeaa kukasta tehtyä juomaa sekä ihka-aitoa pakuriteetä, jonka raaka-aineen Phawenee tuo Lapista.

Rauhallisen tunnelman ympäröivät liikenteen äänet, sillä spa on aivan tien vieressä.
 Hintaesimerkkekkeinä voi Phawenee Spa'sta mainita: thai-hieronta 250 thb/tunti ja 350 thb/puolitoista tuntia. Pari tuntia kestävät aromaterapiat maksavat noin 800-900 thb riippuen öljyistä ja käytettävistä aineksista.



maanantai 10. maaliskuuta 2014

Ban Kram - läheinen kylä Mae Phim'sta itään

Pieni retki Mae Phim'sta 

SeaBreeze'sta itään ajelemalla viitisen kilometriä tulee Ban Kram'n kylään, jossa sijaitsee päräyttävä muistomerkkipuisto Sunthon Phu Monument.



Sunthon Phu oli Thaimaan Shakespeare'ksikin kutsuttu kuninkaallinen runoilija, joka eli 1800-luvun alussa Rama II:n hovissa ja jonka isä oli kotoisin juuri noilta kulmilta. Hänen runojensa hahmoja on esitetty puiston patsaissa, jotka ovat farangin silmin - öö - hämmästyttäviä.

Tämä taruaolento pistää silmään Mae Phim'n suunnasta ajaessa. Korkeutta arviolta nelisen metriä.




Tässa itse herra Sunton Phu.

Alueella näkee usein koululaisbusseja, selvästikin puisto on suosittu luokkaretkikohde. Matkamuistomyymälöitä on alueen reunoilla ja niista saa monen moista simpukoista valmistettua rihkamaa ja muutakin.

Hämmästyttävä matkamuisto.


Jatka retkeä sisämaahan katselemaan aitoa Rayongilaista maaseutua 



Ihanasti sopii kirkkaat värit tropiikkiin. Katu jatkuu Ban Kramin läpi kohti Klaengia.
Matkan varrella voi poiketa parturiin siistiytymään. Homma sujuu käden käänteessa ja maksaa ehkä 100 thb, eikä lopputulosessakaan ollut valittamista.

Ja aina osuu matkan varrella kohdalle kuppila, jossa saa hyvää ruokaa. Tässä nuudelipaikka Klaengin tien varressa.