maanantai 30. joulukuuta 2013

Thairuokaa kokkaamassa Mae Phim'ssa

Cook with Pook

Thaimaassa on aina ruoka läsnä ja itsekin kokkaan mielelläni thai-ruokaa vapaalla tyylillä - Umi-style. Mae Phim'ssa on kuitenkin kiva mahdollisuus päästä kokkausoppiin joka on sekä viihdyttävää että hyödyllistä. Rouva Pook on rakentanut talonsa alakertaan sympaattisen opetuskeittön, jossa hän järjestää aina yhden menun käsittäviä kokkauskursseja maksimissaan neljälle osallistujalle. Osallistuin tällaiselle kurssille, jossa meni koko päivä. Ja hyvää ruokaahan siitä syntyi ja siinä ohessa oli tosi hauskaa.


Kokkasimme tällaisen menun:



  • Kevätrullia
  • Dippikastiketta
  • Lasinuudelisalaatti jossa mereneläviä
  • Keltaista kana-currya
  • Pad thai nuudeleita
Curry-pasta tehtiin itse, samoin kastike salaatille ja kurkkulisäke. Lopuksi opettaja vielä pyöräytti taro-palloja kookosmaidossa jälkiruoksi, kun kurssilaisilta alkoi aika ja puhti loppua.

Pook oli asetellut kaikki ainekset kauniisti ja kurssilaisilla oli mukavat paikat, esiliinat ja välineet. Ei muuta kuin hommiin osaavan opettajan tuella. Kokkaustila oli ihanasti rakennettu aitauksen sisään talon terassille. Kuitenkin alkajaisiksi katsoimme eläinkirjasta mahdolliset eläinvierailijat, jottei kukaan säikähtäisi, jos niitä ilmaantuu. Ei hätää, kaikki kurssilaisemme olivat osa-aikaisia Mae Phim'n asukkaita ja jo tottuneita terasseilla tavattaviin vilistelijöihin.


Kokkikoulu ympäröivine viidakkoineen on jo elämys. Ihana tunnelma, joka päivän kuluessa pidemmälle muuttui tosi kuumaksi. Pook oli varautunut asiaan ja asetteli aidan ulkopuolelle auringonvarjot. Muutenkin Pook on miettinyt kokkikoulukonseptinsa taitavasti ja loppuun asti, tilat ja järjestelyt ovat hyvät.

Viidakko ympäröi Pook'n kokkikoulua. Kokatessa voi katsella perhosia ja lintuja.

Tässä valmistuu keltainen currytahna kanacurryyn

  • 2 rkl silputtua sitruunaruohoa
  • 6 kpl pientä kuivattua chiliä, jotka on liotettu pehmeiksi
  • 6 rkl silputtua ja paahdettua ja shalottisipulia
  • 2 rkl paahdettua valkosipulia
  • 2 tl paahdettua tuoretta inkivääriä
  • 2 tl suolaa
  • 2 tl ohueksi leikattua galangal-juurta
  • 2 rkl paahdettuja inkiväärinsiemeniä
  • 2 tl paahdettuja kuminansiemeniä
  • 4 tl curry-jauhetta
  • 1 tl katkaraputahnaa
Ainekset laitetaan mortteliin ja mäiskitään hienoksi ja tasaiseksi tahnaksi.
Tässä porisee keltainen curry, joka on intialaisvaikutteinen ruoka.
Thaimaan keittiöön ovat vaikuttaneet vahvasti Intia ja Kiina.

Keltainen Curry

200g kanafilettä suikaleina
100g kookoskermaa
650g kookosmaitoa
100g perunakuutiota
60 keltaista currypastaa
1 1/2 rkl palmusokeria
1 rkl kalakastiketta

  1. Keitä kookoskermaa pannussa kunnes öljy erottuu pinnalle. Lisää currytahna ja jatka kypsennystä kunnes tuoksuu vahvasti.
  2. Lisää kanat ja kypsennä. Lisää kookosmaito.
  3. Vähennä lämpöä ja lisää peruna. Keitä, kunnes peruna on kypsää.
  4. Lisää kalakastike ja palmusokeri, kuumenna ja tarjoa.
Kaikki pitävät kevätrullista, mutta onpa niissä näpertäminen.
Onneksi ei tarvitse tienata elantoaan niitä valmistamalla!
Näpertelyn tulos on kuitenkin ihana ja tuoksuva. Jopa dippikastike keitettiin itse chilistä ja sokerista.
Oivallus oli sekin, kuinka paljon thai-ruokaan käytetään sokeria. Ei se ole kauhean kevyttä!
Ihanin ruoka mielestäni oli raikas lasinuudelisalaatti, joka on myös ruokaisa, muttei paistettu ja sokerinen.
Tässä lasinuudelisalaatin ainekset, lisäksi vielä nopeasti kypsennettyä lasinuudelia, joka on tehty mung-pavuista.
Keltainen curry on valmista, samoin pad thai muudelit.

Näin pääset kokkikouluun Mae Phim'ssa

Jos joku vuokralaisemme tai muu Mae Phim'n kävijä on kiinnostunut kokkaamaan Pookin opastuksella, voi hänelle soittaa numeroon (thai-liittymästä) 086 073 9232. Pookin kokkikoulu on lyhyen matkan päässä Mae Phim'n kylältä ja hän järjestää tarvittaessa kyydin. Pook puhuu erinomaista englantia, päivän kokkikoulun hinta on 1000thb ja osallistujia voi olla enintään neljä. Yleensä kerätään ryhmä kasaan ja soitetaan Pookille. Hauskaa kokkausta!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti