Matkalla Thaimaankodista 3: Mekong - Luang Prabang

Aikaa on jo vierähtänyt Mekong-seikkailusta puolitoista kuukautta, mutta se ei ole vielä jäänyt mielestä. Matkan jälkipuoliskon taitoimme kokonaan Laosissa. Pak Ben'n jälkeen matkasimme toisen päivän Mekongia pitkin, pysähtyen matkan varrella heimokylään ja Pak Ou'n kaksikerroksisille luolille.

Yövyimme DP Guesthouse'ssa, joka osoittautui ihan kelvolliseksi asumukseksi. Ja jokimatkan sekä - ei niin ihmeellisen - illallisen jälkeen, emme paljon muuta kaivanneet, kuin hyvää sänkyä ja rauhallista yöunta. Se onnistui hyvin.

Aamu Pak Bengissä oli kolea ja kuuman herkullisen ja paikallisen kahvin ääressä katsoimme hetken kylän aamutoimia ennen lähtöä laivallemme. 

Kylänmiehet aamulla Pak Bengissä

Aamu oli todella raikas ja tiesimme, että joella se vain raikastuu. Olin jo illalla lainannut laivalta fleece-peiton, jonka taittelin hupparin alle alusasuksi ja puin kahdet housut päällekkäin. Lisäksi kiedoin peiton hameeksi ja toisen viitaksi. Toimi! Näin varustautuneena voin nauttia täysin mielettömistä jokinäkymistä, jotka muuttuivat jylhemmiksi ja viidakkoisemmiksi, kun matka eteni.

Rinteillä oli usvaa koko aamupäivän, se hälveni vasta kun aurinko lämmitti ilman. Viidakko oli majesteettista ja vasta mökki vertauskohtana sai tajuamaan puiden koon.

Laivalla oli huippuhyvä ja erittäin paikallinen ruoka. Aamulla oiva kokkimme tarjoili meille erittäin paikallista ruokaa, se oli virallisten aterioiden välissä valmistettu, enemmänkin miehistön aamupala, mutta tarjoiltiin myös meille: mekongin kalaa banaaninlehdessä, tahmeaa riisiä, yrttichilitahnaa. Kun kapteeni aterioi, kokki-rouva ohjasi alusta.

Puolen päivän aikoihin vierailimme toisessa joenvarsikylässä, joka oli selvästi edellistä isompi. Sielläkin tunnelma oli ystävällinen ja mutkaton, verraton oppaamme rupatteli kyläläisten kanssa ja kertoi meille heidän elämästään ja tavoistaan.

Joen rannat ovat monin paikoin hiekkasärkkäiset ja niitä viljellään, kylät myös kaskiviljelevät ja se kuluttaa Mekongin alueen metsiä.

Vaikka kylä oli isompi ja siellä oli enemmän sähköistystä oli elämäntyyli hyvin yksinkertainen: pikkulapset kulkivat selässä, naiset kantoivat riisivakkoja, kanat, possut, koirat ja pikkulapset touhusivat savisilla pihoilla yhdessä. Tämä heimo kuulemma ei syönyt koiria - toisin kuin edellinen, jossa vierailimme, vaan käytti niitä metsästyksessä apuna.

Maissinjyviä jauhettiin vielä kotitarpeisiin jauhinkivillä.

Rouvat kyläkaupalla. Kylien rouvilla oli mielestäni kauniita tyylejä - huivi turbaanina päässä, isoja hopeakoruja ja lao-tyylisiä hameita, joihin on kudottu runsaita kuvioita tai ikatia. Ostin sellaisen hamekankaan!

Tämä rouva ei pistänyt pahakseen valokuvausta ja oli hyvin kiinnostunut lopputuloksesta.

Kylävierailun jälkeen ilma lämpeni ja kirkastui. Vaikka voisi kuvitella, että kaksi päivää joella tuntuu pitkältä, niin ei ollut. Viltit kuorimme yltä ja istuimme keulaan heiluttamaan jalkoja virran yllä ja haistelemaan tuulta. Se oli todellista matkan tuntua!

"Ei joka päivä näekään taloa lipumassa Mekongilla", tuumasi brittiläinen kanssamatkustaja, kun ohitimme tämän aluksen.

Luang Prabang - Laosin helmi

Viivyimme Luang Prabangissa neljä yötä. Luang Prabang on yksi Kaakkois-Aasian tärkeimpiä uskonnollisia keskuksia. Sen lisäksi Laosin kuninkaallisen hovin vaikutus ja ranskalaisten läsnäolo sekä uhkea, subtrooppinen Mekongin luonto ja eristäytyneisyys ovat muodostaneet siitä ainutlaatuisen kokonaisuuden. Luang Prabang on ihanimpia paikkoja joissa olen käynyt, haluan sinne uudestaan. Se on maailmanperinnön kaupunki vuodesta 1995, mikä on saanut turistit loytämään tähän kaukaiseen kohteeseen. Vaikka turisteja oli suhteellisesti paljon, ei voi kuitenkaan sanoa, että liikaa. Tunnelma oli rento, rauhallinen ja ystävällinen.

Välimerrellinen tunnelma yhdistettynä ainutlaatuiseen Laos-Mekong-tunnelmaan, jotain ainutlaatuista.

Kaikkialla kohtasi ainutlaatuinen yhdistelmä budhalaisuutta, eurooppalaisuutta ja aasialaisuutta

Lunag Prabang on sopivan kokoinen kaupunki kulkea jalkaisin. Muuta viihdettä ei matkailija oikeastaan tarvitse; joka askeleella on kaunista katsottavaa ja loistavaa ruokaa ja juomaa on tarjolla aina kun sitä tuntee tarvitsevansa.

Luang Prabang sijaitesee kahden joen, Nam Khanin ja Mekongin haarukkassa. Kaupunkia ympäröivät korkeat joentörmät, majesteettiset vuoret ja sakea viidakko.

Tamarind-ravintola oli paikallinen fine dining elämys. Kävimme päivällä drinkillä ja varasimme illaksi pöydän. Juoma oli ravintolan omaa lao-laoa, josta oli tehty erinomaisia maustettuja versioita. Lasissa lao-lau-limetti-hunaja-cocktail.

Illallisella söimme sitruunaruohon sisään puserrettua kana-mausteseosta ja inkiväärihillolla, pähkinäistä kurpitsaa, grillattua puhvelia ja tahmeaa riisiä.

Hotellille kävellessämme Luang Prabang näyttäytyi entistäkin taianomaisempana. Meille Thaimaan asukkaille ilta oli viileä.

Koska Luang Prabang on Laosin hengellinen keskus ja teppeleitä on pienellä alueella kymmeniä, näkyy oransskiaapuisia munkkeja, erityisesti noviiseja, kaupungilla paljon.

 Laosilainen erikoisuus temppeleissä ovat avonaisissa katoksissa olevat valtavat temppelirummut. Noviisit soittivat niitä pienempien rumpujen ja sympaalien säestyksellä. Isoa rumpua soitti aina kaksi noviisia ja soittajaa vaihdettiin rytmin keskeytymättä ja nuoren miehen työtä se olikin - selvästi myös kova ruumiillinen suoritus! Rummutuksen kumea rytmi saa ihokarvat kohoamaan ja soittajien liike on tanssinomaista. Rummutus kutsuu ihmisiä rukoilemaan aamuin ja iltapäivisin.

Iltapäivän rummutushetki. Rumpukatoksen ulkopuolella oli vielä useita symbaalien soittajia.

Hotellimme Maison Dalabua oli lummelampien ja vehreän kasvillisuuden keskellä oleva taloryhmä. Se oli kelpo hotelli mutta erityisen siitä teki ympäristö ja kolmen matkantekopäivän jälkeen osasimme varmasti nauttia siitä. Aamiainen oli erinomaisen ranskalais-aasialainen, erityinen kunniamaininta pilven kevyille kakuille ja sitruunaruohoiselle patelle.

Seikkailua hotellin alueella! Talot oli raknennettu lummelampien päälle paaluille tai lampien reunoille. Aamiaisravintola sijaitsi omalla saarellaan.

Maison-Dalabuan lumpeet

Siirtomaatyylisiin taloihin oli tehty toinen toistaan houkuttelevampia hotelleja. Oudon yksityiskohdan muodostivat sirppi ja vasara- liput, joita näki monin paikoin.

Ravintolan terassi on tehty toiselle puolelle katua. Tungosta ei ole.

Suosittu nähtävyys Luang Prabangista käsin on Kouangxi vesiputoukset, noin 25 km Luang Prabangista. Teimme matkan tuktukilla, jonka nappasimme kätevästi suoraan hotellin edestä, hinta oli muistaakseni 200 000 kipiä ja tuntui olevan vakio, keneltä sitten kysyimmekin. Itse kyytikin oli mukava, tuktukista käsin näimme kaunista laosilaista maaseutua.

Vesiputouksilla saattoi tehdä parin tunnin kävelyretken, joka kiipesi aina ylöspäin aina vuoren harjalle, josta putous lähti. Ilmeisesti olisi voinut tehdä kierroksenkin, mutta palasimme takaisin samaa reittiä, kuin tulimme. Vesi oli mineraalipitoisuutensa takia turkoosia ja putous oli porrasmainen ja hyvi kaunis.

Turkoosia vettä pilvisenä aamupäivänä. Miltä se mahtaakaan näyttää auringonpaisteessa!

Vesiputouksille kiivetessä ohitimme "moon bear" - karhujen pelastuskeskuksen. Näitä kaakkoisaasian yleisimpiä karhuja kohdellaan julmasti juoksuttamalla elävien karhujen sappinestettä ja vangitsemalla hirvittävissä oloissa erityisesti Kiinassa ja Vietnamissa. Keskuksen karhut on pelastettu ja elävät keskuksen viidakkoisissa oloissa kohtuullise´n hyvältä vaikuttavaa elämää.

En tiennyt, että karhutkin tykkäävät kiikkua!

Taukotytöt

Illan hämärtyessä ei kaduilla ollut tungosta. 

Matkamme kesti yhteensä seitsemän päivää. Päällimmäiseksi jäi ajatus, että seuraavakin retkemme suuntautuu Laosiin. Lensimme Luang Prabangista Bangkokiin ja Lao Airwaysin koneessa tutkin matkailumainoksia - minne seuraavaksi. Vientianeen ja jonnekin...

Matkalla Thaimaankodista 2: Mekong Huay Xai, Pak Beng

Matka jatkui aamulla seitsemältä. Hotellin auto kuljetti meidät raja-asemalle Thaimaan puolelle, jossa vaihdoimme dollareita viisumin ostoon Laosin puolella. Hinta oli edullisempi dollareilla kuin Thaimaan batheilla. Ja sitten odottamaan kirkkaassa ja kylmässä aamussa bussikuljetusta rajasillan yli Laosin raja-asemalle. Kylmä sää tosiaan yllätti! Arvelin, että lämpimämmille vaatteille saattaa olla tarvetta matkan aikana ja olin oikeassa. Niitä vaan ei ollut mukana.

 

Rajanylitys ja viisumeiden osto, sekä rahan vaihto Laosissa batheista kipeiksi sujui joustavasti. Olin ostanut Laivamatkan Mekong Smile Cruise matkanjärjestäjältä, joka osoittautui palveluiltaan ja järjestelyiltään mainioksi. Meitä oli vastassa paikallisoppaamme, joka oli mukana koko matkan ja herra matkatoimiston omistaja. Heidän avullaan selvisimme  hiukan konstikkaista rajamuodollisuuksista varsin sujuvasti.

 

Rajalta oli lyhyt matka Huay Xain slow boat -rantaan, josta lähtivät tavalliset paikallisveneet ja turistiveneet. Meidän veneen lisäksi näin toisenkin turistiveneen, joten aika hiljaista on täällä vielä turistiliiketoiminta. Täältä alkoi kaksipäivää kestänyt jokiseikkailumme.

Huay Xain laivaranta. Kanat ja kukot aina mukana.

Slow boatit ovat pitkä ja avoimia aluksia, joissa takana on moottori, miehistön tilat (miehistö asuu niissä useampipäiväisillä matkoilla). Nimestään huolimatta vene kulkee alavirtaan jopa 16 solmua tunnissa. Joki on erityisesti matalan veden aikaan - joka nyt tammikuussa on - syvän kanjonin pohjalla ja virtaus on välillä kova, samoin ilmavirta.

Slow boatit odottavat matkustajia.

Joki voi korkean veden aikana olla jopa kymmenen metriä korkeammalla. Tosin Kiinalaiset ovat rakentaneet patoja yläjuoksulle ja se on pysyvästi vaikuttanut veden korkeuteen. Välillä joki kulki karikkoisena ja virtaus oli lähes koskimainen, veneen kuljettajan oli todella tunnettava reittinsä ja osattava aluksensa.

Kalastajia ja joenvarsikylien asukkaita näkyi harvakseltaan.

Joki halkoi sademetsäerämaata, jossa elää suunnaton villieläin-fauna. Näimme norsuja rannassa, ne tosin saattoivat olla myös työeläimiä, viidakossa on orankeja ja tiikereitä, lukematon määrä erilaisia apinoita sekä äärimmäisen harvinaisia peuraeläimiä. Alueen vuoristolaisheimot syövät kaikkia eläimiä, joita metsästetävät ansoilla.

Myötävirtaan! Onneksi veneemme oli varustettu suurella määrällä värikkäitä vilttejä, joilla pakkasimme itsemme lämpimiksi.

Teimme molempina päivinä pysähdyksen vuoristolaisheimon kylään. Laosissa on laskettu olevan 48 eri etnistä ryhmää ja vuoristossa elämä on vielä äärimmäisen yksinkertaista, moneen kylään ei ole edes sähköä. Oppaamme oli hmong-mies, joka oli opiskellut Luang Prabangin ja Vientianen yliopistoissa, mutta palannut kotikylään ja toimi oppaana. Hän oli loistava paikallisopas ja kertoi myös kursailematta omasta tarinastaan ja päättyneestä avioliitostaan lao-naisen kanssa varoittavana esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, kun ei noudata esi-isien perinteitä kuten järjestettyä avioliittoa ja ryhtyy sooloilemaan.

 

Rantauduimme käydäksemme Hmong-kylässä-

 

Turistit tuovat pientä tulonlisää kyläläisille. Kylän keskellä oli lipas jonka rahoja käytettiin lasten koulunkäynnin avustamiseen. Kaupustelijoita tai kerjääviä lapsia emme tavanneet. Kylä eli arkeaan ja me kuljimme kylän läpi.

Malaria on alueella suuri ongelma ja lapsikuolleisuus alueen kylissä on ollut suuri. Laosin valtio, Unisef ja WHO ovat tehneet neuvonta ja avustustyötä - koskien hyttysverkkojen käyttöä, asumusten sijaintia ja hygieniaa ja onnistuneet parantamaan tilannetta aivan viime vuosina.



Nuoria äitejä



Uteliaat kasvot ikkunassa.

Saimme kokea vieraanvaraisen hetken, kun kylän miehet tarjosivat meille savustamaansa - erinomaista- puhvelia ja lao-lao ryypyn. Hetki oli aidon ystävällinen ja luonteva.

Puhveli savustui vartaissa. Se maistui savustetulta riistalta, todella herkullista.

 

Vähän aikaa sitten puhvelin päätä koristivat nämä sarvet.



Lao-lao, joka tässä kylässä oli lähes parasta maistamaamme.

 Matka jatkui lämpimämmissä tunnelmissa. Maissa käydessä oli yllättävää huomata, että sää oli erittäin lämmin.

Veneellä tarjottiin täydellinen lounas. Teetä, kahvia ja hedelmiä oli koko ajan tarjolla. Lisäksi kokkimme pyöräytti iltapäivällä kuumat ranskalaiset perunat, jotka maistuivat Mekongia matkatessa erinomaisilta!

Maisemaa ei voinut lakata fiilistelemästä. Vaikka taitoimme matkaa kaksi päivää, ei aika tullut hetkeäkään pitkäksi.

Tuulitakki olisi tehnyt terää.

Ennen auringon laskua rantauduimme Pak Bengiin, jossa yövyimme. Onneksi selvitin meille parhaan mahdollisen majapaikan. Matkakumppanimme, englantilainen pariskunta eivät olleet yhtä onnekkaita vaan hytisivät meluissa luukussaan aamua odottaen.

Pak Beng on paikka, jossa vuoristoheimo on vuokrannut maansa "liikemiehille", jotka ovat pystyttäneet majapaikkoja Mekong-matkalaisten tarpeisiin. Siinä kaikki. Itse kylä on siirtynyt törmästä ylös. Ehdimme juuri ja juuri käydä paikallistorilla, lämmintä vaatetta oli turha kuvitella kylältä ostavansa. Sen sijaan ostin antiikkisen opium-piipun.

Tässä seurueemme paikan parhaassa ravintolassa drinksulla. Hmong-opas, Masa ja englantilaispariskunta, jotka olivat matkustajina kanssamme.

Nostimme maljan Mekong-seikkailulle Lao-laolla. Masa kumosi juoman, muut emme siihen pystyneet. Mitään vakavia seurauksia ei kumoamisesta ollut.

Matkalla Thaimaankodista 1: Chiang Mai, Chiang Rai ja Chiang Khong

Tämä Thaimaankodin periodi on yhdeksän viikkoa pitkä. Olemme täällä maahan tulon yhteydessä saatavalla turistiviisumilla, koska puolessa välissä oleskeluamme teimme matkan pohjoiseen. Reitti oli Mae Phim - Bangkok - Chiang Mai - Chiang Rai - Chiang Khong - Pak Beng - Luang Prabang - Bangkok. Kaksi päivää teimme matkaa Mekong-joella.

Tässä matkaetappimme kartalla.

Lensimme Don Muangin kentältä Bangkokista Chiang Mai'n. Mae Phim'sta tullessa DMK on kurja kenttä, koska sinne mennessä joutuu ylittämään koko kaupungin ja on vaarana juuttua ruuhkaan. Siksi aikaa on varattava reilusti. Tällä kertaa kaikki sujui hyvin. Olimme Chiang Maissa illan suussa ja lentokentältä on kaupunkiin vain viitisen kilometriä. Ei ruuhkia.

Kaksi yötä ja yksi päivä Chiang Mai'ssa

 

Asuimme vanhassa kaupungissa jota ympäröi neliön muotoinen kanava tai vallihauta. Pimeä laskeutui heti tultuamme ja illan tavoite oli ottaa ensimmäiset tunnelmat Chiang Mai'sta sekä käydä syömässä. Viileys yllätti ja thaimaalaiseen tapaan kaupungin kadut olivat monin paikoin varsin pimeitä. Vanha kaupunki on kuitenkin sen verran kompakti, että kuljimme rohkeasti emmekä eksyneet.

Cycloja näkyi jonkun verran. Tällaisesta olisi ollut kiva katsella kaupunkia, mutta kun kyytiä kaipasimme, ei cyclo osunut kohdalle.

Katukeittiöissä oli paljon lihaa ja makkaraa tarjolla, ymmärrettävästä syystä vähemmän rapuja ja mustekaloja.

Smoothie baarin myyjätär tauolla Chiang Mai Gatella.

Sunnuntaiaamu valkeni yllättävän raikkaana. Illalla oli viileää, mutta aamulla oli hetken suorastaan kylmä, ennen kuin aurinko alkoi lämmittää. Seuraavalla kerralla pohjoiseen lähdettäessä, pitää varustautua lämpimämmillä vaatteilla. Mutta viileämpi ilma saa kukat kukkimaan. Chiang Mai ei suotta ole kuuluisa kukkaloistostaan.

Komea bougainvilla.

Kaupunki on päiväsaikaan ihanan rauhallinen, verrattuna Bangkokiin ja Rayongin keskustan kortteleihin. Tosi kiva kävelykaupunki ja päivällä ei hellekään kiusannut kulkijaa ennen iltapäivää.

Värikäs meininki rakennuksissa sopii kukkivaan luontoon. Nykyrakentaminen on saman kaltaista kuin muuallakin Thaimaassa.

Yhden päivän Chiang Mai - kokemuksella jäi sellainen mielikuva, että käsityötä arvostetaan ja korkeatasoisia(kin) taidekäsitöitä on tarjolla. Ihan valtavasti oli kaikkea turistirihkamaa, joka suurimmaksi osaksi oli kivan näköistä ja varmaankin myös Chiang Maissa tai muualla pohjoisessa - Vietnamissa, Laosissa, tehtyä.

Kauppansa edustalla oli taideveistäjä työssään, hän puhui hiukan englantia ja kertoi taideteoksiaan myydyn kaikkialle maailmaan. Hän sanoi myös olevansa veistäjä kolmannessa polvessa. Jos matka ei olisi ollut vasta alussa, olisin voinut ostaa hänen työnsä Thaimaankotiin. Hänen veistämänsä hevoset olivat erityisen hienoja.

 Taitavat kädet ja kaunista puuta

Tällä penkillä istuen on syntynyt monta puuveistosta.

Chiang Mai'n vanhaa kaupunkia ympäröi vallihauta ja kaupunkia ympäröineestä muurista on paikoitellen jäänteitä jäljellä. Kaupungin kiertävä tie on noin 17 km pitkä. Liikenne on sen verran rauhallista, että polkupyörällä on kiva liikkua - me kuitenkin kävelimme. Yleiskuva kaupungista on vihreä, matalarakennuksin, rauhallinen.

Raikasta puistotunnelmaa

Olimme Chiang Maissa sunnuntain ja aivan hotellimme ympärille levittäytyi valtava iltatori. Ihan parhaita iltatoreja, vaikka tämän matkan aikana tulisin näkemään toisenkin mainion iltatorin, Luang Prabangissa. Torilla oli kaikkea: ruokaa, toritaidetta, käsitöitä, vaatteita, luonnontuotteita - you name it. Täällä voisi helposti intoutua ostoshimon valtaan.

 

Tämä on alkuiltaa, yhdeksän aikoihin tungos oli niin tiivis, että eteenpäin oli vaikea päästä.

Jostain kuului etäisesti tuttu melodia, hyvä meno! Kun pääsin lähemmäs soittajia sain kiinni kappaleesta: preerian keltaruusu kivalla thai-twistillä. Erittäin letkeää menoa. Nämä musikantit olivat koonneet suuren ja innostuneen kuulijajoukon.

 

Hieno tyyli, hyvä bändi!

 

Solisti oli selvästi bändin nokkamies.

Chiang Maista ei voi puhua muistamatta mainita temppeleitä. Jo yhden päivän aikana kävimme kolmessa. Tämä tumma, kokonaan tiikkinen temppeli Wat Phan Tao oli mielestäni erityisen kaunis. Temppelin ympäristössä oli myös erityiset bambu- ja kukkakoristelut.

 

Wat Phan Tao nähtynä vastapäisestä Lanna-arkkitehtuurin keskuksesta.

 

Temppeliä ympäröivää lyhtykoristelua. Jäin odottamaan seuraavaa kertaa, kun näkisin tämän iltavalaistuksessa.

 

Wat Phan Tao temppelin stupa

Matkalla Mekongille: Chiang Rai ja Chiang Khong

 

Maanantain autoilimme Chiang Khongiin, jossa ylittäisimme tiistaiaamuna rajan Laosiin. Matkalla pysähdyimme pakollisille turistinähtävyyksille: kuumille lähteille, valkoiselle temppelille ja mustalle talolle. Ne osoittautuivat - ehkä lähteitä lukuunottamatta kiinnostaviksi.

 

Psykedeelinen valkoinen temppeli War Rong Khun on Chiang Railaisen taiteilijan, elämäntyö. Temppeli on kerrassaan mykistyttävä, ja meillä ei ollut paljoa aikaa viettää sitä ihmettelemässä, kannatti silti käydä. Paikka on erittäin suosittu thai-turistien keskuudessa, heitä oli bussilasteittain. Jollain oudolla tavalla tuli mieleen Gaudi.

 

Silta kiusausten kautta onneen ja selfien ottajat.

 

Tämä tyyppi otti vastaan sillalla...

ja tämä hyvästeli

 

Jos valkoinen temppeli oli erikoinen ja ristiriitaisia tunteita herättävä, niin oli musta talokin. Se ei silti tehnyt vaikutusta.

 



Yksi mustista taloista

Matka kohti Chiang Khongia kulki kauniilla ylängöllä riisipeltojen halki. Täällä viljellään tahmeaa riisiä ja maissia.

Vuorten reunustamaa ylänköä auton ikkunasta kuvattuna

Riisipellot auton ikkunasta kuvattuna

 

Juuri ennen auringonlaskua tulimme perille Chiang Khongiin, jossa yövyimme Teak Gargen Resortissa, joka oli ihan kelvollinen yösija. Huoneemme parveke oli Mekongille, jossa otimme tuntumaa seuraavaan kahteen päivään joella.

 



Aurinko laskee Mekongin yläjuoksulla, vastarannalla Laos

Hyvä tunnelma, jokiseikkailu odottaa.

 

Ja kun ensimmäinen auringonlaskumme Mekongilla oli nautittu, oli taas aika etsiä ruokapaikka. Ja mitä löysimmekään: Thai-Mex-ravintolan!

Tämä lupaava kyltti johdatti meidät herkkuruuan ääreen!

 

Fantastiset meksikon lätyt yllättivät meidät täysin - ja tequilaa voi hakea tien toisella puollella olevasta baarista, kun tämä ravintola ei sitä jostain syystä tarjoillut.